Halusin kirjoittaa tämän tekstin, koska itse etsiessäni tietoa aiheesta en sitä juurikaan löytänyt suomeksi. Eli aihe on siis otsikonmukaisesti silmien laserleikkaus 1-tyypin diabeetikolle. Ja tietysti muillekin! Kuvailen tässä koko prosessin alusta loppuun, toivottavasti tästä on apua sinulle joka laser-operaatiota suunnittelet. :)
Sitten alkoi tulla silmätulehduksia. Oli keratiittibakteeria, iriittiä, sarveiskalvon haavaumaa... n. 2,5 vuotta juoksin jatkuvasti silmäpolilla ja ongelmat vaan jatkuivat. Yhdellä Amerikan-kiertueella otin dramaattisen lähdön, kun toinen silmäni oli turvonnut Quasimodo-silmäksi, ja ei ottanut parantuakseen ollenkaan. Voin kertoa, ettei ollut kiva seikkailla jossain Chicagon lähellä pikkukaupungissa klinikkaa etsien tietäen että samana iltana on esitys. Homma onneksi hoitui, kiitos ystävällisten ja auttavaisten kiertuetovereiden.
Muutenkin käytin silmätippoja jatkuvasti, mutta usein heräsin öisinkin ja silmät vuosivat ja olivat tosi kipeät. Usein jompi kumpi silmä saattoi "aueta" ihan yhtäkkiä, ja olin täysin kanveesissa sen päivän. Kickboxing-salilla oltiin jatkuvasti kontaktissa kaverin kanssa, kuntosalilla oli pölyistä ja juostessa silmään saattoi tulla sadetta, pakokaasua ja ties mitä.
Tämä oli tietysti pieni järkytys, koska työssäni minun täytyy pitää piilolinssejä, samoin kaikissa harrastuksissa. Shokista selvittyäni aloin miettiä tosissani että mitä vaihtoehtoja minulla on. Laserleikkaus käväisi mielessä, ja nopean googlailun tuloksena löysinkin useita paikkoja jotka niitä tarjosivat. Laitoin facebookkiin kyselyn johon sainkin runsaasti kommentteja. Tosi monet tuttuni olivat tehneet laserin, ja kaikki hyvin kokemuksin. Yksi kaveri jopa on Silmäasemalla töissä, ja osasi vinkata hyvinkin yksityiskohtaisesti heidän palveluistaan.
Minulla oli suuri ennakkokäsitys, että diabetes vaikeuttaa operaatiota huomattavasti, ehkä jopa estää sen, tai että kuivasilmäisyys voi myös olla este. Ajattelin myös että minulla ei ikinä voi olla varaa siihen, koska operaatio varmasti maksaa jotain 10.000€. Kaikki arvaukset väärin.
Puhuin myös diabeteslääkärini Kirsi Ekolan kanssa, ja hän nauroi ylläoleville väitteille. Diabeetikko, jolla on hyvä tasapaino, ei ole millään tavalla huonommassa asemassa kuin terve henkilö. Tietysti jos verensokerit ovat välillä 15 - 30 jatkuvasti, niin johan siinä ilman laserleikkaustakin alkaa näkö sumentua. Eli luulen että Mehiläisessä on käynyt jokin tapaus diabeetikon kanssa, ja siksi tällainen linjaus. Sehän on voinut olla myös 2-tyypin diabeetikko, jolloin tilanne on aivan eri!
Myös Silmäasemalta sanottiin että diabeetikoita on heillä operoitu ihan normaalisti.
Jännitin konsultaatiota kovasti; olin ihan varma, että minulle sanotaan että valitettavasti sinulle ei voi tehdä tätä operaatiota. Kävin sekä optikolla että lääkärillä/kirurgilla konsultaatiossa, ja valmistelin itseäni pettymykseen. Se tunne, kun lääkäri totesi, että "kyllä me sinulle tuo Smile tehtäisiin". Meinasin pudota tuolilta!
Kirurgina minulla oli Anssi Poussu, jolla on paljon diabetes-potilaita. Hän oli myös ensimmäinen lääkäri, joka pystyi kertomaan mikä silmissäni oikeasti on vialla: löysät epiteelit. Epiteelit ovat jotain pikku asioita jotka kiinnittyvät sarveiskalvon pintaan. Minulla ne "ovat höttöä" (lääkärin sanoin), jonka vuoksi silmän pintaan tulee helposti haavaumia. Piilolinssit edesauttavat tätä prosessia huomattavasti. Lisäksi epiteelihöttö aiheuttaa myös sen, kun esim. aamulla herää ja silmissä tuntuu inhottava kipu. Tämä johtuu siitä että epiteelit ovat vielä "ihan marmelaadia" (myös lääkärin sanoin) yön jäljiltä ja kestää hetken että ne saavat itsensä järjesteltyä uudelleen. Tuntui tosi hyvältä kuulla selity kaikkiin vaivoihin monen vuoden kärsimyksen jälkeen.
Anssi sanoi että epiteelisilmieni takia Smile on minulle oikeastaan ainoa vaihtoehto, koska Femtolasikissa paraneminen olisi tuskaisaa. Lisäksi kamppailulajien harrastajille suositellaan Smilea, koska Lasikissa tehtävä läppä saattaa liikkua jos päähän kohdistuu voimakkaita iskuja.
Onnistuneen konsultaation jälkeen tapasin hoitajan, joka esitteli leikkaushuoneen. Siellä se Smile-konekin törötti jo odottamassa. Hänellä olisi ollut tarjota leikkausaikoja jo seuraavalle viikolle, mutta koska minulla oli kiivas keikkakausi meneillään niin jouduin odottamaan 19.12. asti. Ennen leikkausta pitää olla myös viikko ilman piilareita, eli se pitää myös ottaa huomioon. Olin ehkä myös hieman pöllämystynyt kaikesta, joten siksikin oli kiva saada vähän aikaa totutella ajatukseen.
Operaatio alkoi hoitajan tarkastuksella. Silmiä kuvattiin, katsottiin, sorkittiin. Sitten tapasin optikon, joka mittasi näöntarkkuudet millin tarkasti. Optikkona minulla oli alusta asti Melvin Merimäe, joka oli tosi mukava. Optikko tarjosi minulle mietoa diapamia jännitykseen, mutta en ottanut sitä. Itselläni jopa jotkut allergialääkkeet sekoittavat verensokerin, joten pelkkä tietoisuus siitä että olen ottanut rauhoittavaa hulluunnuttaisi verensokeria vielä entisestään.
Laserointi kesti ehkä n. 20 sekuntia, jonka jälkeen kone vedettiin pois. Sitten lääkäri alkoi sörkkiä silmää jollain välineillä. En tuntenut kipua, mutta "tunsin" että silmän pinnassa tapahtuu jotain. Näin myös välineet silmän pinnassa, mikä oli aika friikkiä. Muutoin en nähnytkään muuta kuin kirkasta valoa. Silmä huuhdeltiin myös pariin otteeseen mikä oli vähän epämiellyttävää.
Oikea (eli ensimmäinen) silmä meni jotenkin helpommin, vasemmassa luomenlevitin oli inhottavampi ja silmän sörkintä oli tiivimpää. Laserin jälkeinen sörkintä kesti kuitenkin vain maksimissaan minuutin. Eli per silmä koko juttu kesti ehkä n. 2 minuuttia. Sitten homma olikin ohi, ja nousin ylös. Ja NÄIN! Sumuisesti, mutta silti näin jo tässä vaiheessa paremmin kuin aiemmin ilman silmälaseja. Minut talutettiin hämärään toipumishuoneeseen, jossa oli kolme isoa tuolia. Sivupöydällä oli makeisia, keksiä ja muuta pientä syötävää. Hoitaja toi vettä ja mehua. Tuoli oli myös hierova tuoli, ja otinkin yhteensä 4 hierontaa sen 2,5h aikana kun olin huoneessa. Huoneessa oli radio päällä, mikä oli hyvä, koska siellä makoilu tosiaan oli aika tylsää. Kännykkää en vielä nähnyt käyttää, mutta lähetin ääniviestejä whatsapilla jossa ilmoitin että olin ok ja kaikki oli mennyt hyvin. Kävin myös vessassa Silmäsairaalan aulassa, ja oli aika hassua kun näin kaiken ympärilläni. Sumuisesti, mutta silti.
Kun puudutustippojen vaikutus lakkasi, silmät alkoivat tuntua todella kuivilta. Hoitaja kävi vähän väliä laittamassa tippoja, mutta suurimman osan ajasta olin silmät kiinni, koska silmiä väsytti ja kuivasi. Lääkäri totesi lopulta että olen ok ja voin lähteä kotia kohti. Menin vielä apteekin kautta, ja aurinkolasit piti olla päässä kauppojen kirkkaissa valoissa.
Kotona kävin äidin kanssa vielä ulkona pienellä kävelyllä, ja se tekikin tosi hyvää. Ulkoilma tuntui silmissä paljon paremmalta kun kuiva sisäilma. Televisiosta näin leffan tekstitykset jo melkein kokonaan :D
Yö sujui hyvin. Päivän mittaan silmät olivat tosi kuivat, ja roskan tunnetta oli oikeassa silmässä. Laitoin tippoja vartin välein. Iltapäivällä otin päikkärit, koska kuivat silmät väsyttivät tosi paljon. Näin käyttää kännykkää ja kirjoittaa ja lukea viestejä.
2. päivä:
Samanlainen kuin edellinen päivä; Tippoja vartin välein, tooosi kuivat silmät ja roskan tunnetta. Ulkoilin kahdesti koiran kanssa. Kahdet päikkärit. Silmiä kutitti ja piti hillitä etten hinkannut niitä. näkö oli jo n. 70% hyvä!
3. päivä:
Edelleen tosi kuivat silmät. Roskantunne siirtyi vasempaan silmään. Minun oli pakko pestä tukka, joka oli tosi haastavaa. Sain pidettyä silmät niin ettei niihin mennyt vettä, mutta silmät kuivuivat suihkussa tosi paljon. Niitä piti tietysti myös siristellä suihkun aikana mikä ei ollut kiva juttu. Nukuin päivänä aikana taas päikkärit, ja kävin koiran kanssa kahdesti ulkona. Näkö paranee taas huomattavasti, 80% hyvä.
4. päivä ja siitä eteenpäin:
Silmien kuivuus helpotti huomattavasti ja roskantunne katosi 3. päivän jälkeen. Nyt operaatiosta on 1,5 viikkoa ja olen jo urheillut, saunonut kevyesti ja ollut ihan normaalisti. Silmät ovat edelleen kuivat ja laitan tippoja tunnin välein. Kaupoissa ja "ihmisten ilmoilla" silmät kuivuvat selvästi nopeasti, samoin autossa jos ilmastointi on yhtään päällä. Näkö jo 90-99%.
Simäasemalla kaikki sujui tosi helposti ja sujuvasti alusta asti. Oli ilo huomata, että Silmäsairaalassa henkilökunta oli koko ajan samaa, esim. sama optikko otti vastaan aina, ja hoitajat olivat koko prosessin ajan samat. Henkilökunta tunsi ja muisti sinut, ja palvelu oli kaikin puolin hyvää. Leikkaushoitaja myös soitti minulle viikon päästä ja kyseli vointiani.
Diabeteksen kannalta suosittelen että varmistat ettei sinulla ole mitään piileviä tulehduksia, tai esim reikiä hampaissa. Itselläni löytyi piilevä Irlannissa huonosti paikattu reikä hampaassa lokakuussa, ja se olikin vaikuttanut sokeritasoihin paljon. Eli kaikin puolin kannattaa tehdä perusteellinen checkki että kaikki on kunnossa. Tasaista ja huolellista elämää ennen ja jälkeen operaation jotta sokerit pysyvät kuosissa.
Toivottavasti tästä postauksesta oli apua sinulle joka harkitset Smile-operaatiota! Se ei ole mikään este diabeetikolle, jos tasapainosi on kunnossa. Itselleni tämä oli elämänpelastava ja ainoa mahdollinen ratkaisu, ja täytyy sanoa että olo on mahtava! Kaikki on niin paljon helpompaa ja kivempaa :) Urheilevalle, menevälle, meikkaavalle ihmiselle laser-operaatio on ihan ehdoton juttu. Tsemppiä ja laita viestiä jos haluat vielä kysyä jotain!
Lotta
xxx
Taustaa:
Olen käyttänyt silmälaseja 9-vuotiaasta asti. Piilolasit sain 11- tai 12-vuotiaana. Käytin piilareita oikeastaan joka päivä, kunnes lukioikäisenä huomasin että silmät alkoivat kuivua tunneilla istuessa. Silloinen optikko sanoi dramaattisesti että "olet pilannut silmäsi piilolinsseillä". Aloin joka tapauksessa vähentää piilareiden käyttöä, mutta tietysti niitä piti edelleen pitää esiintyessä, ulos mennessä ym. Viime vuosina liikuntaharrastusten lisääntyessä (irlantilainen tanssi, juoksu, kuntosali ja nyttemmin kickboxing) piilareita pitikin taas alkaa käyttää lähes joka päivä. Esiintyessä tietysti edelleen, ja vieläpä raskaan meikin kanssa.Ongelmat:
Mitä enemmän aloin käyttää piilareita, sitä enemmän ongelmia alkoi tulla. Silmät kuivuivat välittömästi, ja piilarit hankasivat. Kokeilin kaikkia mahdollisia eri merkkejäkin. Esiintyessä ja meikin kanssa ne olivat ihan mahdottomat. Esimerkiksi kiertueilla jolloin jokainen päivä oli show, teki todella tiukkaa taistella piilareiden kanssa.Sitten alkoi tulla silmätulehduksia. Oli keratiittibakteeria, iriittiä, sarveiskalvon haavaumaa... n. 2,5 vuotta juoksin jatkuvasti silmäpolilla ja ongelmat vaan jatkuivat. Yhdellä Amerikan-kiertueella otin dramaattisen lähdön, kun toinen silmäni oli turvonnut Quasimodo-silmäksi, ja ei ottanut parantuakseen ollenkaan. Voin kertoa, ettei ollut kiva seikkailla jossain Chicagon lähellä pikkukaupungissa klinikkaa etsien tietäen että samana iltana on esitys. Homma onneksi hoitui, kiitos ystävällisten ja auttavaisten kiertuetovereiden.
Muutenkin käytin silmätippoja jatkuvasti, mutta usein heräsin öisinkin ja silmät vuosivat ja olivat tosi kipeät. Usein jompi kumpi silmä saattoi "aueta" ihan yhtäkkiä, ja olin täysin kanveesissa sen päivän. Kickboxing-salilla oltiin jatkuvasti kontaktissa kaverin kanssa, kuntosalilla oli pölyistä ja juostessa silmään saattoi tulla sadetta, pakokaasua ja ties mitä.
Ratkaisu:
Asiat alkoivat ratketa muutettuani takaisin Suomeen. Asuin siis Irlannissa 7 vuotta, ja siellä terveydenhuolto ei ole ihan samalla tasolla. Lokakuussa 2018 silmääni iski taas joku tulehdus, ja sitä hoidettiin Hatanpäällä ja TAYS:ssa. Taysin jämäkkä nuori naislääkäri sanoi minulle suoraan, että sinä et saa pitää piilolinssejä ollenkaan. Että nyt pitää olla vähintään 3kk ilman niitä. Mieluiten loppuelämä. Hän sanoi että jos riskeeraan silmiä liiaksi piilareille, siitä voi olla seurauksena niin paha tulehdus että sokeudun.Tämä oli tietysti pieni järkytys, koska työssäni minun täytyy pitää piilolinssejä, samoin kaikissa harrastuksissa. Shokista selvittyäni aloin miettiä tosissani että mitä vaihtoehtoja minulla on. Laserleikkaus käväisi mielessä, ja nopean googlailun tuloksena löysinkin useita paikkoja jotka niitä tarjosivat. Laitoin facebookkiin kyselyn johon sainkin runsaasti kommentteja. Tosi monet tuttuni olivat tehneet laserin, ja kaikki hyvin kokemuksin. Yksi kaveri jopa on Silmäasemalla töissä, ja osasi vinkata hyvinkin yksityiskohtaisesti heidän palveluistaan.
Minulla oli suuri ennakkokäsitys, että diabetes vaikeuttaa operaatiota huomattavasti, ehkä jopa estää sen, tai että kuivasilmäisyys voi myös olla este. Ajattelin myös että minulla ei ikinä voi olla varaa siihen, koska operaatio varmasti maksaa jotain 10.000€. Kaikki arvaukset väärin.
Diabeteksen vaikutus:
Mielenkiintoisena yksityiskohtana pitää mainita Mehiläinen, jonka nettisivuilla lukee että he eivät operoi diabeetikkoja. Soitin siis sinne, ja pääsinkin puheisiin heidän ystävällisen kirurginsa kanssa. Hän perusteli heidän diabeetikko-kannan näin: Daibeetikolle saattaa jäädä ns. "aikanäkö", eli näön tarkkuus fiksoituu tiettyyn kellonaikaan (se jolloin leikkaus tehdään), ja näin ollen näön tarkkuus saattaa heitellä rajustikin päivän aikana. Tämän tarkempaa analyysiä en häneltä saanut, mutta oletan että se liittyi jotenkin heitteleviin verensokereihin.Puhuin myös diabeteslääkärini Kirsi Ekolan kanssa, ja hän nauroi ylläoleville väitteille. Diabeetikko, jolla on hyvä tasapaino, ei ole millään tavalla huonommassa asemassa kuin terve henkilö. Tietysti jos verensokerit ovat välillä 15 - 30 jatkuvasti, niin johan siinä ilman laserleikkaustakin alkaa näkö sumentua. Eli luulen että Mehiläisessä on käynyt jokin tapaus diabeetikon kanssa, ja siksi tällainen linjaus. Sehän on voinut olla myös 2-tyypin diabeetikko, jolloin tilanne on aivan eri!
Myös Silmäasemalta sanottiin että diabeetikoita on heillä operoitu ihan normaalisti.
Silmäasema & Smile-leikkauksesta sopiminen:
Päädyin ottamaan yhteyttä Tampereen Silmäasemaan, koska heidän nettisivunsa olivat selkeimmät ja tarjosivat eniten tietoa. Koko prosessi oli esitelty hyvin selkeästi: Konsultaatio, leikkauksen ajankohdan sopiminen, itse leikkaus.Jännitin konsultaatiota kovasti; olin ihan varma, että minulle sanotaan että valitettavasti sinulle ei voi tehdä tätä operaatiota. Kävin sekä optikolla että lääkärillä/kirurgilla konsultaatiossa, ja valmistelin itseäni pettymykseen. Se tunne, kun lääkäri totesi, että "kyllä me sinulle tuo Smile tehtäisiin". Meinasin pudota tuolilta!
Kirurgina minulla oli Anssi Poussu, jolla on paljon diabetes-potilaita. Hän oli myös ensimmäinen lääkäri, joka pystyi kertomaan mikä silmissäni oikeasti on vialla: löysät epiteelit. Epiteelit ovat jotain pikku asioita jotka kiinnittyvät sarveiskalvon pintaan. Minulla ne "ovat höttöä" (lääkärin sanoin), jonka vuoksi silmän pintaan tulee helposti haavaumia. Piilolinssit edesauttavat tätä prosessia huomattavasti. Lisäksi epiteelihöttö aiheuttaa myös sen, kun esim. aamulla herää ja silmissä tuntuu inhottava kipu. Tämä johtuu siitä että epiteelit ovat vielä "ihan marmelaadia" (myös lääkärin sanoin) yön jäljiltä ja kestää hetken että ne saavat itsensä järjesteltyä uudelleen. Tuntui tosi hyvältä kuulla selity kaikkiin vaivoihin monen vuoden kärsimyksen jälkeen.
Anssi sanoi että epiteelisilmieni takia Smile on minulle oikeastaan ainoa vaihtoehto, koska Femtolasikissa paraneminen olisi tuskaisaa. Lisäksi kamppailulajien harrastajille suositellaan Smilea, koska Lasikissa tehtävä läppä saattaa liikkua jos päähän kohdistuu voimakkaita iskuja.
Onnistuneen konsultaation jälkeen tapasin hoitajan, joka esitteli leikkaushuoneen. Siellä se Smile-konekin törötti jo odottamassa. Hänellä olisi ollut tarjota leikkausaikoja jo seuraavalle viikolle, mutta koska minulla oli kiivas keikkakausi meneillään niin jouduin odottamaan 19.12. asti. Ennen leikkausta pitää olla myös viikko ilman piilareita, eli se pitää myös ottaa huomioon. Olin ehkä myös hieman pöllämystynyt kaikesta, joten siksikin oli kiva saada vähän aikaa totutella ajatukseen.
 |
| Viimeinen kuva silmälaseilla |
Operaatiopäivä:
Olin ottanut ajan operaatioon klo 11.30. Ajattelin että heti aamusta voi olla hankalaa jos jännitys tekee tepposet verensokerin kanssa, aamupäivästä sitä olisi aikaa vielä korjailla. Sokeri olikin vähän sekaisin jo aamusta; Aamupalan jälkeen se alkoi laskea, ja halusi mennä tosi alas juuri klo 11 jälkeen :D Onneksi olin varannut mukaan pillimehuja, ja päätin syödä lounaan jo ennen klo 11:30. Lounas oli täytetty bagel, eli aika kevyt. Matalan sokerin jälkeen pelkäsin reaktiivista nousua, joten mittasin seuraavat tunnit sokeria maanisesti, mikä oli hyvä, koska kyllähän se reaktiivinen sieltä yrittikin tunkea ylös.Operaatio alkoi hoitajan tarkastuksella. Silmiä kuvattiin, katsottiin, sorkittiin. Sitten tapasin optikon, joka mittasi näöntarkkuudet millin tarkasti. Optikkona minulla oli alusta asti Melvin Merimäe, joka oli tosi mukava. Optikko tarjosi minulle mietoa diapamia jännitykseen, mutta en ottanut sitä. Itselläni jopa jotkut allergialääkkeet sekoittavat verensokerin, joten pelkkä tietoisuus siitä että olen ottanut rauhoittavaa hulluunnuttaisi verensokeria vielä entisestään.
 |
| Olo juuri ennen operaatiota |
Itse operaatio:
Etukäteistarkastuksiin meni n. 1,5 - 2h. Sitten oli itse operaation aika. Hoitaja vei minut huoneeseen, ja otti lasit minulta. Se olikin sitten viimeinen kerta kun laseja pidin. Pötkötin operaatiopöydällä, ja silmiini laitettiin ainakin miljoonaa eri tippaa. Korvatkin suojattiin pumpulilla, ja päässä oli ohut hattu. Sitten makasin silmät kiinni hetken kunnes kirurgi saapui. Huone oli pimeä, ja minun piti olla aivan liikkumatta. Edes käsiä ei saanut liikuttaa. Toisen silmän päälle laitettiin lappu, ripset teipattiin jollain erikoisteipillä (ei revi ripsiä pois) ja toinen silmä avattiin luomenlevittimillä. Levitin oli koko operaation epämiellyttävin asia, mutta kun rentoutin otsan se tuntui siedettävältä. Laserkone laskeutui kasvojen eteen, ja meni luultavasti silmään kiinni. Sain tarkat ohjeet katsoa vihreää valopalloa. Valo alkaisi myös liikkua ja hävitä, mutta silmän piti olla koko ajan aivan liikkumatta ja katsoa samaan kohtaan. Se oli kuumottavaa ja onneksi hoitaja otti kyynärvarrestani kiinni rauhoittavasti jotta pysyin liikkumatta ja rauhoituin. Tässä vaiheessa meinasi alkaa vähän jännittää, mutta ajattelin kaikkia mukavia asioita kuten kissojani. Laserkoneesta kuului naisen ääni "suction on", ja silmässä tuntui painetta. Oletan että tämä oli se itse laservaihe.Laserointi kesti ehkä n. 20 sekuntia, jonka jälkeen kone vedettiin pois. Sitten lääkäri alkoi sörkkiä silmää jollain välineillä. En tuntenut kipua, mutta "tunsin" että silmän pinnassa tapahtuu jotain. Näin myös välineet silmän pinnassa, mikä oli aika friikkiä. Muutoin en nähnytkään muuta kuin kirkasta valoa. Silmä huuhdeltiin myös pariin otteeseen mikä oli vähän epämiellyttävää.
Oikea (eli ensimmäinen) silmä meni jotenkin helpommin, vasemmassa luomenlevitin oli inhottavampi ja silmän sörkintä oli tiivimpää. Laserin jälkeinen sörkintä kesti kuitenkin vain maksimissaan minuutin. Eli per silmä koko juttu kesti ehkä n. 2 minuuttia. Sitten homma olikin ohi, ja nousin ylös. Ja NÄIN! Sumuisesti, mutta silti näin jo tässä vaiheessa paremmin kuin aiemmin ilman silmälaseja. Minut talutettiin hämärään toipumishuoneeseen, jossa oli kolme isoa tuolia. Sivupöydällä oli makeisia, keksiä ja muuta pientä syötävää. Hoitaja toi vettä ja mehua. Tuoli oli myös hierova tuoli, ja otinkin yhteensä 4 hierontaa sen 2,5h aikana kun olin huoneessa. Huoneessa oli radio päällä, mikä oli hyvä, koska siellä makoilu tosiaan oli aika tylsää. Kännykkää en vielä nähnyt käyttää, mutta lähetin ääniviestejä whatsapilla jossa ilmoitin että olin ok ja kaikki oli mennyt hyvin. Kävin myös vessassa Silmäsairaalan aulassa, ja oli aika hassua kun näin kaiken ympärilläni. Sumuisesti, mutta silti.
Kun puudutustippojen vaikutus lakkasi, silmät alkoivat tuntua todella kuivilta. Hoitaja kävi vähän väliä laittamassa tippoja, mutta suurimman osan ajasta olin silmät kiinni, koska silmiä väsytti ja kuivasi. Lääkäri totesi lopulta että olen ok ja voin lähteä kotia kohti. Menin vielä apteekin kautta, ja aurinkolasit piti olla päässä kauppojen kirkkaissa valoissa.
Kotona kävin äidin kanssa vielä ulkona pienellä kävelyllä, ja se tekikin tosi hyvää. Ulkoilma tuntui silmissä paljon paremmalta kun kuiva sisäilma. Televisiosta näin leffan tekstitykset jo melkein kokonaan :D
Operaation jälkeen:
1. päivä:Yö sujui hyvin. Päivän mittaan silmät olivat tosi kuivat, ja roskan tunnetta oli oikeassa silmässä. Laitoin tippoja vartin välein. Iltapäivällä otin päikkärit, koska kuivat silmät väsyttivät tosi paljon. Näin käyttää kännykkää ja kirjoittaa ja lukea viestejä.
2. päivä:
Samanlainen kuin edellinen päivä; Tippoja vartin välein, tooosi kuivat silmät ja roskan tunnetta. Ulkoilin kahdesti koiran kanssa. Kahdet päikkärit. Silmiä kutitti ja piti hillitä etten hinkannut niitä. näkö oli jo n. 70% hyvä!
3. päivä:
Edelleen tosi kuivat silmät. Roskantunne siirtyi vasempaan silmään. Minun oli pakko pestä tukka, joka oli tosi haastavaa. Sain pidettyä silmät niin ettei niihin mennyt vettä, mutta silmät kuivuivat suihkussa tosi paljon. Niitä piti tietysti myös siristellä suihkun aikana mikä ei ollut kiva juttu. Nukuin päivänä aikana taas päikkärit, ja kävin koiran kanssa kahdesti ulkona. Näkö paranee taas huomattavasti, 80% hyvä.
4. päivä ja siitä eteenpäin:
Silmien kuivuus helpotti huomattavasti ja roskantunne katosi 3. päivän jälkeen. Nyt operaatiosta on 1,5 viikkoa ja olen jo urheillut, saunonut kevyesti ja ollut ihan normaalisti. Silmät ovat edelleen kuivat ja laitan tippoja tunnin välein. Kaupoissa ja "ihmisten ilmoilla" silmät kuivuvat selvästi nopeasti, samoin autossa jos ilmastointi on yhtään päällä. Näkö jo 90-99%.
Olo ilman silmälaseja:
Vinkkejä & mielipiteitä:
Suosittelen ehdottomasti ulkoilua koska ulkoilma tuntui silmissä ihanalta. Samoin päikkärit ja reilusti todella rennosti ottaminen on ihan ehdotonta. Kauppojen kirkkaat valot ja ihmismassat olivat rasittavia alussa, ja tippoja pitää olla mahdollista laittaa ihan koko ajan. Hämärässä näkeminen oli aluksi hankalaa, ja se lievittyy hitaasti. Edelleenkin se on haastavaa, mutta on parantunut. Sängyssä puhelimen selailu muuttui täysin, koska enää ei likinäön avulla voinut tuoda kännykkää naamaan :D Mutta kun puhelimen pitää kauempana ja kirkkauden isommalla, sekin onnistui n. viikon päästä operaatiosta.Simäasemalla kaikki sujui tosi helposti ja sujuvasti alusta asti. Oli ilo huomata, että Silmäsairaalassa henkilökunta oli koko ajan samaa, esim. sama optikko otti vastaan aina, ja hoitajat olivat koko prosessin ajan samat. Henkilökunta tunsi ja muisti sinut, ja palvelu oli kaikin puolin hyvää. Leikkaushoitaja myös soitti minulle viikon päästä ja kyseli vointiani.
Diabeteksen kannalta suosittelen että varmistat ettei sinulla ole mitään piileviä tulehduksia, tai esim reikiä hampaissa. Itselläni löytyi piilevä Irlannissa huonosti paikattu reikä hampaassa lokakuussa, ja se olikin vaikuttanut sokeritasoihin paljon. Eli kaikin puolin kannattaa tehdä perusteellinen checkki että kaikki on kunnossa. Tasaista ja huolellista elämää ennen ja jälkeen operaation jotta sokerit pysyvät kuosissa.
Toivottavasti tästä postauksesta oli apua sinulle joka harkitset Smile-operaatiota! Se ei ole mikään este diabeetikolle, jos tasapainosi on kunnossa. Itselleni tämä oli elämänpelastava ja ainoa mahdollinen ratkaisu, ja täytyy sanoa että olo on mahtava! Kaikki on niin paljon helpompaa ja kivempaa :) Urheilevalle, menevälle, meikkaavalle ihmiselle laser-operaatio on ihan ehdoton juttu. Tsemppiä ja laita viestiä jos haluat vielä kysyä jotain!
Lotta
xxx
Tällä asenteella kohti vuotta 2019, uusin silmin!
 |
Kommentit
Lähetä kommentti