Olen halunnut taas kirjoittaa blogia jo pitkän aikaa. Nyt kun siihen vihdoin oli aikaa, niin tuntui että ehkäpä aloitan kokonaan ihan uuden blogin, jossa yhdistyvät kaikki ne asiat joista tykkään: Terveelliset herkut, liikunta ja yleinen horina. Eli ns. lifestyle-blogi. Tuo sana vähän nostattaa niskavilloja, mutta olkoot. Eli näin siis avautui blogini LOL - Life Of Lotta!
Tosiaankin, viimeiset 2 vuotta on mennyt sellaisella kaasulla ja höyryllä että en ole ehtinyt blogata tai oikein muutakaan. Aloitin musiikin maisterin opinnot Corkissa 2016, ja tuo 2 vuotta kestänyt koulu vei todella paljon aikaa ja energiaa. Tein 3 soolokonserttia, joista viimeinen oli vasta viime viikolla 6.9. Corkiin muutto oli alun alkaenkin iso juttu, ennen kaikkea asunnon hankintavaikeudet ja asuntojen hinnat. BTW asuntokriisi Irlannissa on kärjistynyt koko ajan, ja huoneesta josta maksoin 6 vuotta sitten 250€ saa nyt maksaa 400-500€. Paiskin koulun ohella töitä niin paljon kuin mahdollista, eli matkustin keikoille viikoittain, ja opetin. Olin jossain vaiheessa jo aika tööt ja burn outkin kolkutteli ovella. Mutta ei siitä sen enempää, nyt tuo koulu on VIHDOIN hoidettu, opinnäytetyöt palautettu, konsertit soitettu - ja nyt minulla on vihdoinkin vapaus, aikaa leipoa, kirjoittaa blogia, käydä salilla, ja vaikka vaan katsoa leffaa jos huvittaa. Se tuntuu ihan uskomattomalta. Paitsi että konsertin nauhoitus meni TIETYSTI mönkään (irkkutyyliin varmaa säätöä), ja siitä puuttuu nyt 10 viimeistä minuuttia. Myös konserttisaliin asteli n. tunti ennen konserttia liuta ukkoja jotka alkoivat asentaa uusia urkuja lavalle hissein ja porakonein. Hyvä etteivät kuitenkaan kesken konsertin tulleet. Ah sure it'll be GRAND! Mutta teen ehkä konsertista ja opiskelusta ihan oman postauksen. Nyt haluan nimittäin puhua Suomesta, ja tänne muutosta!
Paljon odotettu muutto tapahtui siis touko-kesäkuun vaihteessa. Pakkaaminen tapahtui intensiivisesti parissa viikossa, koska minulla oli 2. maisterikonsertti vain vähän ennen sitä. Muutto maasta toiseen on aika jännittävää, vaikka muuttaisitkin sitten takaisin omaan kotimaahasi. Vai onko se edes kotimaa enää? Vai vain maa jossa olet syntynyt, muttei enää koti? Kysymyksiä, joita tuli mietittyä paljon. Muutimme Tampereelle (kotikaupunkini), josta löytyi täydellinen asunto täydellisellä paikalla, täydelliseen hintaan. Aikamoinen muutos Corkin ylihintaisiin ja homeisiin vuokrataloihin. Lisäksi meidät yllätti että saimme todella monta asuntotarjousta. Irlannissa olin tottunut siihen, että kaksi ulkomaalaista ei ole jonon kärjessä missään asiassa, mutta Suomessa meidän markkina-arvomme oli ihan eri luokkaa :D
Tupsahdimme tänne kesän valoisuuteen keskellä yötä Norwegianin lennolla. Olin jotenkin ihan paineessa siitä pääsemmekö ylipäänsä Suomeen asti; tuttuun irkkutapaan kaikki oli ihan hullua säätöä viime metreille asti. Siinä maassa ei vaan voi ikinä olla varma yhtään mistään! Enkä huolehtinut suotta - check innissä tuli jo ongelmia kun varaamistani priority boardingeista olisi pitänyt löytyä joku erillinen ihme varausnumero. Ei riittänyt, että minulla oli vahvistussähköposti ja varaukset Norwegianin appsissa :D (Varausnumeroa ei koskaan löytynyt, mutta pääsimme silti koneeseen. Tosin ilman priority boardingia, koska sitä EI OLLUT ollenkaan. Tyypillistä.).
Yöksi menimme uuteen asuntoomme Tampereella, josta matka jatkui aamulla vanhempieni luokse. Oli lievästi sanottuna pöllämystynyt olo tulla keskellä yötä "kotiin", kun ei edes tiennyt kunnolla missä on. Parin vanhemmillani vietetyn hengähdyspäivän jälkeen palasimme Tampereelle ja aloimme opetella Suomalaisiksi tulemista. Oli paljon asioita hoidettavana: kaikki Arturin maahanmuuttoasiat, sopeutuminen uuteen maahan ja kaupunkiin, työt, uuden kodin laitto jne. Minulla alkoivat keikat heti kesäkuussa, ja kolmanteen maisterikonserttiin harjoittelu painoi päälle, joten aikaa ei jäänyt liikaa tuhlattavaksi. En oikeastaan edes ehtinyt aloittaa uutta elämäämme kunnolla ennen kuin viimeinen konsertti olisi ohi. Kaikki keskittyminen meni sen harjoitteluun ja pää piti pitää kylmänä ja kasassa valmistautumisessa.
Olen koko kesän ajan käynyt läpi jos jonkinlaisia tunteita liittyen muuttoon. Onneksi on olemassa paluumuuttajien facebook-ryhmä, ja paljon ulkosuomalaisten ja paluumuuttajien blogeja, joissa on tosi hyviä tekstejä ja vertaistukea aina saatavilla. Ehkä ensimmäinen asia, jonka huomasin, oli se kuinka paljon tutut asiat ovat muuttuneet. Tampere on ihan eri kaupunki kuin aiemmin. Helsingissä en enää osannut edes liikkua kun sinne on rakennettu kaikenmaailman tunnelia ja pytinkiä ja ratikkalinjat ovat ihan sekaisin. En osannut varata lääkäriä, käyttää nettipankkia enkä tiennyt että matkakortinkin voi tilata netistä (ja ladata siellä). Olin innokkaasti menossa TKL:n toimistoon hakemaan korttia, kunnes äitini huomautti että senhän voi tilata netistä... Irlannissa olen niin tottunut siihen että kaikki, siis ihan kaikki, pitää tehdä paikan päällä jossain toimistossa, miljoonan paperilippusen (joista ainakin yksi on prove of address eli kaasulasku tm utility bill) kanssa. Mutta siis, olin päässäni kuvitellut, että tulen takaisin siihen, mitä oli silloin joskus kun muutin pois. Totuus oli kuitenkin, että Suomi ja sen kaupungit ovat muuttuneet paljon, ja elämä ja asiat ovat menneet eteenpäin. Minun piti alkaa luoda kokonaan uutta suhdetta niihin. Oli hassua kulkea Tampereella ja Helsingissä; joka kulmassa mihin katsoin oli jotain muistoja. Pää suorastaan tulvi yli äyräiden kaikkia niitä vuosia ja asioita joita oli tapahtunut, ja tuntui että taannuin ihmeellisesti välillä ajassa taaksepäin. Ehkä läpikävin niitä jotenkin alitajuisesti ja prosessoin asioita. Nyt 3kk jälkeen muistojen tulva on pikku hiljaa vaimentunut, kun tilalle on alkanut tulla uusia kokemuksia.
Yhden asian huomasin myös hyvin selvästi: minä olin muuttunut myös. Kun "palaa takaisin vanhaan elämään" niin huomaamattaan ja pakosti peilaa itseään siihen mitä silloin oli kun viimeksi olin ja asuin täällä. Tajusin myös, että identiteettini on muuttunut. En ole enää vain suomalainen, vaan mukanani kulkee aina se osa identiteettiäni joka rakentui ja jalostui Irlannissa. Irlanti teki minulle hyvää monessa mielessä, opin siellä välitöntä kanssakäymistä ihmisten kanssa, en enää välitä jostain hölmöistä pikku asioista ja osaan nauraa itselleni ja ottaa huumorilla tosi monet asiat. Ah sure it'll be grand! Naureskelin myös itselleni, kun alussa tervehdin suunnilleen kaikkia pienen kaupunginosamme ihmisiä. Luovuin tästä kuitenkin nopeasti, ehkä ihan kaikkia vastaantulijoita ei tarvi morjestaa :D (Tämä on muuten ilmeisesti todella yleistä paluumuuttajien keskuudessa).
Suomihan ei ole tunnettu rennosta asenteesta, vaan täällä ollaan aika vakavia. Monet ulkosuomalaiset maalailevat juuri tätä kauhukuvaa, jossa jöröt suomalaiset tallustavat mykkinä naamat sitruunana ja happamoitsevat toisilleen. Että ei todellakaan ole ikävä sinne loskapaskan sekaan niiden ruttunaamojen sekaan. Tämä tosiaan hieman pelotti, mutta sain aika pian huomata että asia ei ole ihan noinkaan. Kyllä, suomalaiset ovat hiljaisia ja ujoja. Mutta myös hyvin vastaanottavaisia iloiseen ja positiiviseen asenteeseen! Lähes joka paikassa esim. ostoksilla, bussipysäkeillä, ja muissa julkisissa tiloissa ihmiset ovat olleet tosi positiivisia ja lähteneet mukaan jutusteluun ja iloiseen asenteeseen. Olen huomannut miten yllättyneen iloisesti ihmiset vastaavat aitoon hymyyn ja kuinka se tarttuu. Nyt kuulostan ällön kliseiseltä, mutta näin se oikeasti on mennyt. Minusta on myös tullut kunnon mummo-magneetti. Small talk-kyky ehkä paistaa läpi, sillä ihmiset (erityisesti vanhemmat ihmiset) alkavat jutella myös minulle hanakasti. No mikäs siinä :) Mielelläni jatkan tätä Irlannissa oppimaani sosiaalisuutta.
Kesä oli kaunis ja liian lyhyt, ja ennenkuin tiesinkään, olikin jo aika lähteä takaisin Corkiin! Siis tekemään sitä konserttia. Olemme perheen kanssa vitsailleet tästä paljon. Kun on niin tottunut siihen että aina pitää lähteä, ja seuraavan kerran nähdäänkin sitten ensi jouluna! Minusta on ihan todella eksoottista ja mahtavaa, että nyt voidaan vaan hypätä autoon, ja ollaan porukoiden luona TUNNISSA! Siis wtaf! Näinkin pienet asiat voivat tehdä isoja ihmeitä ihmisen elämässä :) Tämä on minulle sitä täydellistä luksusta, monen muun suomalaisen asian rinnalla. Mutta siis Irlantiin "paluu" oli väistämättä edessä. Minua alkoi jännittää ihan sikana, ei välttämättä konsertti, vaan Irlantiin paluu! Minkälaista se olisi? Olin juuri ja juuri alkanut vähän tottua Suomeen, ja nyt pitikin taas lähteä. Kävikin kuitenkin niin, että päivässä solahdin takaisin "irkkumoodiin". Kun astuin Corkin juna-asemalla ulos ja odotin kyytiäni, oli kuin olisin tullut kotiin. Ainoana erona se, että tällä kertaa minua ei ollut vastassa Artur sinisellä Nissanillamme, vaan ihana ystäväni Marjo jonka luona sain olla yötä. Cork oli niin tuttu ja samanlainen. Nyt minulla on sinne jo vähän ikävä kun taas ajattelen sitä. Muutenkin matka koostui niistä asioista mitä tein Irlannissa joka tapauksessa muutenkin koko ajan: soitin viulua Cork School Of Musicissa, ajelin Irish Raililla eli Iarnoid Eireanilla Dubliniin ja raahasin matkalaukkuja ja viuluja. Siinäpä elämäni pähkinänkuoressa :D Dublinissa vietin mahtavaa laatuaikaa ystäväni Grainnen kanssa, ja olin semisti palasina kun lähdön hetki koitti. Lento oli pitkä ja uuvuttava, ja se mitä en osannut laskelmoida etukäteen, oli se ultimate mind fuck kun laskeuduin Helsinkiin. Se nimittäin tuntui siltä kuin olisin laskeutunut Dubliniin!! Olin niin tottunut siihen että palaan aina Dubliniin, ja oikeasti meni hetki että pää ehti mukaan tähän kaikkeen. Yhtäkkinen dejavu iski kun olin lentoaseman hississä, ja muistin että viimeksi olinkin tässä kun muutettiin Arturin kanssa Suomeen! Että hei sinä asut Suomessa. Ja olet nyt Helsingissä! Uffff!
Minulle kävi siis kuten ensimmäisenä vuonna kun olin juuri muuttanut Irlantiin ja tuli Suomeen ekaa kertaa joululomalla. Laitan tähän katkelman blogitekstistäni, jonka olen kirjoittanut tammikuussa 2012:
Joululoma alkoi omituisissa merkeissä. Pölähdin yhtäkkiä Limerickistä pimeälle landelle keskelle ei mitään. Teiden varrella kuuset muodostivat sysipimeät seinämät, jolloin pimeys tuntuu vieläkin syvemmältä verrattuna Irlannin aukeisiin pusikkoihin ja kirkkaaseen tähtitaivaaseen. Kesti muutaman päivän tottua tähän veitsellä leikattavaan mustuuteen ja hiljaisuuteen. No, sitten pääsinkin jo Helsinkiin ja sekös vasta olikin! Yhtäkkiä minut heitettiin takaisin vanhaan elämääni - kaverit, keikkoja, M-talo, sporat, itis, kuntosali, juoksulenkki arabiassa, parin päivän opetuskeikka Tampereella, taas keikkoja... :D Otti taas muutaman hetken muistaa, että niin, minullahan on ihan uusi elämä irkuissa, ja tämä oli tätä vanhaa elämää. Tulee vain vähän sekopäinen olo, kun ajat ja paikat rupeavat menemään ristiin. Uusi elämä Irlannissa on ottanut mukaansa niin voimakkaasti, että varmaankin siitä johtuen tämä "muutos" tuntui niin voimakkaalta. Uskon että tähänkin tottuu - yksi ulkomailla jo muutaman vuoden asunut ystävä sanoi, että hänellä oli ihan sama reaktio ekana vuonna kotiin tullessa, mutta se helpottaa seuraavilla kerroilla.
Lisäksi olen nyt miettinyt nyt täällä hengatessani ihan eri tavalla suomalaisuuttani ja mitä se minulle merkitsee. Myös se, että mahdollisesti vietän loppuelämäni tai ainakin pitkän pätkän Irlannissa, on pistänyt ajattelemaan. Uuden elämän rakentaminen pelottaa, varsinkin kun suomessa työasiat olivat jo niin mallillaan. Mitä järkeä on viskata se kaikki pois ja aloittaa alusta?! Kuitenkin jos nyt palaisin takaisin vain mukavuudenhalusta, katuisin sitä loppuelämäni. Nähtäväksi siis jää, miten elämäni järjestyy. Kevääksi on joka tapauksessa luvassa samaa kauraa - tuneja, koulua ja bileitä. :D
Tätä lukiessa tulee niin nostalginen olo ja ehkäpä kyynelkin melkein kierähtää silmäkulmasta. Mietin tällä viimeisimmällä Irlannin reissulla että voi kun voisi elää jonkinlaista kaksoiselämää parallelisti kahdessa eri todellisuudessa. Vanhoja blogitekstejäni lukiessa olen myös hyvin kateellinen siitä notkeasta ja hyvästä suomenkielestä jota kirjoitan. Olen saanut perheeltäni runsaasti kommentteja kuinka kieleni on rapistunut. Lähinnä se on sitä että ajattelee englanniksi ja sitten pää haluaa kääntää se suomeksi. Lauserakenteiden ajattelu on muuttunut ja sanavarasto on vähän huonompi. Olen myös huomannut että pitkät suomenkieliset sanat, joihin tulee h*lvetisti kamaa sanan loppuun, eivät aina taivu mielessäni. En vaan saa niitä oikein. Toisaalta en tiedä saako moni muukaan suomalainen?! Niin monta ylimääräistä kirjainta sinne loppuun usein tungetaan ettei mitään järkeä :D Nyt olen skarpannut toden teolla ja tietoisesti ja nämä blogikirjoittelut myös auttavat siinä paljon.
Mutta näin on uusi blogini korkattu! Irkkublogi 50 Shades Of Ireland pysykööt omana muistonaan siitä ajasta kun siellä olin. Sillähän oli muutama eri nimi riippuen aina asuinpaikastani; Walls Of Limerick (irkkutanssin mukaan), Kilkenny Races (myös irkutanssin mukaan), ja lopuksi tuo 50 Shades Of Ireland. Se tulee tietysti 50 Shades Of Grey-elokuvasta ja siitä kuinka Irlannissa perinteisesti sanotaan olevan "40 Shades of green" (mikä on niin totta, niitä vihreän eri sävyjä on siellä MONTA).
Lopuksi vielä muutamia kuvia matkan varrelta, eli elämäni Irlannissa pikakelauksena <3
Tosiaankin, viimeiset 2 vuotta on mennyt sellaisella kaasulla ja höyryllä että en ole ehtinyt blogata tai oikein muutakaan. Aloitin musiikin maisterin opinnot Corkissa 2016, ja tuo 2 vuotta kestänyt koulu vei todella paljon aikaa ja energiaa. Tein 3 soolokonserttia, joista viimeinen oli vasta viime viikolla 6.9. Corkiin muutto oli alun alkaenkin iso juttu, ennen kaikkea asunnon hankintavaikeudet ja asuntojen hinnat. BTW asuntokriisi Irlannissa on kärjistynyt koko ajan, ja huoneesta josta maksoin 6 vuotta sitten 250€ saa nyt maksaa 400-500€. Paiskin koulun ohella töitä niin paljon kuin mahdollista, eli matkustin keikoille viikoittain, ja opetin. Olin jossain vaiheessa jo aika tööt ja burn outkin kolkutteli ovella. Mutta ei siitä sen enempää, nyt tuo koulu on VIHDOIN hoidettu, opinnäytetyöt palautettu, konsertit soitettu - ja nyt minulla on vihdoinkin vapaus, aikaa leipoa, kirjoittaa blogia, käydä salilla, ja vaikka vaan katsoa leffaa jos huvittaa. Se tuntuu ihan uskomattomalta. Paitsi että konsertin nauhoitus meni TIETYSTI mönkään (irkkutyyliin varmaa säätöä), ja siitä puuttuu nyt 10 viimeistä minuuttia. Myös konserttisaliin asteli n. tunti ennen konserttia liuta ukkoja jotka alkoivat asentaa uusia urkuja lavalle hissein ja porakonein. Hyvä etteivät kuitenkaan kesken konsertin tulleet. Ah sure it'll be GRAND! Mutta teen ehkä konsertista ja opiskelusta ihan oman postauksen. Nyt haluan nimittäin puhua Suomesta, ja tänne muutosta!
Paljon odotettu muutto tapahtui siis touko-kesäkuun vaihteessa. Pakkaaminen tapahtui intensiivisesti parissa viikossa, koska minulla oli 2. maisterikonsertti vain vähän ennen sitä. Muutto maasta toiseen on aika jännittävää, vaikka muuttaisitkin sitten takaisin omaan kotimaahasi. Vai onko se edes kotimaa enää? Vai vain maa jossa olet syntynyt, muttei enää koti? Kysymyksiä, joita tuli mietittyä paljon. Muutimme Tampereelle (kotikaupunkini), josta löytyi täydellinen asunto täydellisellä paikalla, täydelliseen hintaan. Aikamoinen muutos Corkin ylihintaisiin ja homeisiin vuokrataloihin. Lisäksi meidät yllätti että saimme todella monta asuntotarjousta. Irlannissa olin tottunut siihen, että kaksi ulkomaalaista ei ole jonon kärjessä missään asiassa, mutta Suomessa meidän markkina-arvomme oli ihan eri luokkaa :D
Tupsahdimme tänne kesän valoisuuteen keskellä yötä Norwegianin lennolla. Olin jotenkin ihan paineessa siitä pääsemmekö ylipäänsä Suomeen asti; tuttuun irkkutapaan kaikki oli ihan hullua säätöä viime metreille asti. Siinä maassa ei vaan voi ikinä olla varma yhtään mistään! Enkä huolehtinut suotta - check innissä tuli jo ongelmia kun varaamistani priority boardingeista olisi pitänyt löytyä joku erillinen ihme varausnumero. Ei riittänyt, että minulla oli vahvistussähköposti ja varaukset Norwegianin appsissa :D (Varausnumeroa ei koskaan löytynyt, mutta pääsimme silti koneeseen. Tosin ilman priority boardingia, koska sitä EI OLLUT ollenkaan. Tyypillistä.).
Yöksi menimme uuteen asuntoomme Tampereella, josta matka jatkui aamulla vanhempieni luokse. Oli lievästi sanottuna pöllämystynyt olo tulla keskellä yötä "kotiin", kun ei edes tiennyt kunnolla missä on. Parin vanhemmillani vietetyn hengähdyspäivän jälkeen palasimme Tampereelle ja aloimme opetella Suomalaisiksi tulemista. Oli paljon asioita hoidettavana: kaikki Arturin maahanmuuttoasiat, sopeutuminen uuteen maahan ja kaupunkiin, työt, uuden kodin laitto jne. Minulla alkoivat keikat heti kesäkuussa, ja kolmanteen maisterikonserttiin harjoittelu painoi päälle, joten aikaa ei jäänyt liikaa tuhlattavaksi. En oikeastaan edes ehtinyt aloittaa uutta elämäämme kunnolla ennen kuin viimeinen konsertti olisi ohi. Kaikki keskittyminen meni sen harjoitteluun ja pää piti pitää kylmänä ja kasassa valmistautumisessa.
Olen koko kesän ajan käynyt läpi jos jonkinlaisia tunteita liittyen muuttoon. Onneksi on olemassa paluumuuttajien facebook-ryhmä, ja paljon ulkosuomalaisten ja paluumuuttajien blogeja, joissa on tosi hyviä tekstejä ja vertaistukea aina saatavilla. Ehkä ensimmäinen asia, jonka huomasin, oli se kuinka paljon tutut asiat ovat muuttuneet. Tampere on ihan eri kaupunki kuin aiemmin. Helsingissä en enää osannut edes liikkua kun sinne on rakennettu kaikenmaailman tunnelia ja pytinkiä ja ratikkalinjat ovat ihan sekaisin. En osannut varata lääkäriä, käyttää nettipankkia enkä tiennyt että matkakortinkin voi tilata netistä (ja ladata siellä). Olin innokkaasti menossa TKL:n toimistoon hakemaan korttia, kunnes äitini huomautti että senhän voi tilata netistä... Irlannissa olen niin tottunut siihen että kaikki, siis ihan kaikki, pitää tehdä paikan päällä jossain toimistossa, miljoonan paperilippusen (joista ainakin yksi on prove of address eli kaasulasku tm utility bill) kanssa. Mutta siis, olin päässäni kuvitellut, että tulen takaisin siihen, mitä oli silloin joskus kun muutin pois. Totuus oli kuitenkin, että Suomi ja sen kaupungit ovat muuttuneet paljon, ja elämä ja asiat ovat menneet eteenpäin. Minun piti alkaa luoda kokonaan uutta suhdetta niihin. Oli hassua kulkea Tampereella ja Helsingissä; joka kulmassa mihin katsoin oli jotain muistoja. Pää suorastaan tulvi yli äyräiden kaikkia niitä vuosia ja asioita joita oli tapahtunut, ja tuntui että taannuin ihmeellisesti välillä ajassa taaksepäin. Ehkä läpikävin niitä jotenkin alitajuisesti ja prosessoin asioita. Nyt 3kk jälkeen muistojen tulva on pikku hiljaa vaimentunut, kun tilalle on alkanut tulla uusia kokemuksia.
Yhden asian huomasin myös hyvin selvästi: minä olin muuttunut myös. Kun "palaa takaisin vanhaan elämään" niin huomaamattaan ja pakosti peilaa itseään siihen mitä silloin oli kun viimeksi olin ja asuin täällä. Tajusin myös, että identiteettini on muuttunut. En ole enää vain suomalainen, vaan mukanani kulkee aina se osa identiteettiäni joka rakentui ja jalostui Irlannissa. Irlanti teki minulle hyvää monessa mielessä, opin siellä välitöntä kanssakäymistä ihmisten kanssa, en enää välitä jostain hölmöistä pikku asioista ja osaan nauraa itselleni ja ottaa huumorilla tosi monet asiat. Ah sure it'll be grand! Naureskelin myös itselleni, kun alussa tervehdin suunnilleen kaikkia pienen kaupunginosamme ihmisiä. Luovuin tästä kuitenkin nopeasti, ehkä ihan kaikkia vastaantulijoita ei tarvi morjestaa :D (Tämä on muuten ilmeisesti todella yleistä paluumuuttajien keskuudessa).
Suomihan ei ole tunnettu rennosta asenteesta, vaan täällä ollaan aika vakavia. Monet ulkosuomalaiset maalailevat juuri tätä kauhukuvaa, jossa jöröt suomalaiset tallustavat mykkinä naamat sitruunana ja happamoitsevat toisilleen. Että ei todellakaan ole ikävä sinne loskapaskan sekaan niiden ruttunaamojen sekaan. Tämä tosiaan hieman pelotti, mutta sain aika pian huomata että asia ei ole ihan noinkaan. Kyllä, suomalaiset ovat hiljaisia ja ujoja. Mutta myös hyvin vastaanottavaisia iloiseen ja positiiviseen asenteeseen! Lähes joka paikassa esim. ostoksilla, bussipysäkeillä, ja muissa julkisissa tiloissa ihmiset ovat olleet tosi positiivisia ja lähteneet mukaan jutusteluun ja iloiseen asenteeseen. Olen huomannut miten yllättyneen iloisesti ihmiset vastaavat aitoon hymyyn ja kuinka se tarttuu. Nyt kuulostan ällön kliseiseltä, mutta näin se oikeasti on mennyt. Minusta on myös tullut kunnon mummo-magneetti. Small talk-kyky ehkä paistaa läpi, sillä ihmiset (erityisesti vanhemmat ihmiset) alkavat jutella myös minulle hanakasti. No mikäs siinä :) Mielelläni jatkan tätä Irlannissa oppimaani sosiaalisuutta.
Kesä oli kaunis ja liian lyhyt, ja ennenkuin tiesinkään, olikin jo aika lähteä takaisin Corkiin! Siis tekemään sitä konserttia. Olemme perheen kanssa vitsailleet tästä paljon. Kun on niin tottunut siihen että aina pitää lähteä, ja seuraavan kerran nähdäänkin sitten ensi jouluna! Minusta on ihan todella eksoottista ja mahtavaa, että nyt voidaan vaan hypätä autoon, ja ollaan porukoiden luona TUNNISSA! Siis wtaf! Näinkin pienet asiat voivat tehdä isoja ihmeitä ihmisen elämässä :) Tämä on minulle sitä täydellistä luksusta, monen muun suomalaisen asian rinnalla. Mutta siis Irlantiin "paluu" oli väistämättä edessä. Minua alkoi jännittää ihan sikana, ei välttämättä konsertti, vaan Irlantiin paluu! Minkälaista se olisi? Olin juuri ja juuri alkanut vähän tottua Suomeen, ja nyt pitikin taas lähteä. Kävikin kuitenkin niin, että päivässä solahdin takaisin "irkkumoodiin". Kun astuin Corkin juna-asemalla ulos ja odotin kyytiäni, oli kuin olisin tullut kotiin. Ainoana erona se, että tällä kertaa minua ei ollut vastassa Artur sinisellä Nissanillamme, vaan ihana ystäväni Marjo jonka luona sain olla yötä. Cork oli niin tuttu ja samanlainen. Nyt minulla on sinne jo vähän ikävä kun taas ajattelen sitä. Muutenkin matka koostui niistä asioista mitä tein Irlannissa joka tapauksessa muutenkin koko ajan: soitin viulua Cork School Of Musicissa, ajelin Irish Raililla eli Iarnoid Eireanilla Dubliniin ja raahasin matkalaukkuja ja viuluja. Siinäpä elämäni pähkinänkuoressa :D Dublinissa vietin mahtavaa laatuaikaa ystäväni Grainnen kanssa, ja olin semisti palasina kun lähdön hetki koitti. Lento oli pitkä ja uuvuttava, ja se mitä en osannut laskelmoida etukäteen, oli se ultimate mind fuck kun laskeuduin Helsinkiin. Se nimittäin tuntui siltä kuin olisin laskeutunut Dubliniin!! Olin niin tottunut siihen että palaan aina Dubliniin, ja oikeasti meni hetki että pää ehti mukaan tähän kaikkeen. Yhtäkkinen dejavu iski kun olin lentoaseman hississä, ja muistin että viimeksi olinkin tässä kun muutettiin Arturin kanssa Suomeen! Että hei sinä asut Suomessa. Ja olet nyt Helsingissä! Uffff!
Minulle kävi siis kuten ensimmäisenä vuonna kun olin juuri muuttanut Irlantiin ja tuli Suomeen ekaa kertaa joululomalla. Laitan tähän katkelman blogitekstistäni, jonka olen kirjoittanut tammikuussa 2012:
Joululoma alkoi omituisissa merkeissä. Pölähdin yhtäkkiä Limerickistä pimeälle landelle keskelle ei mitään. Teiden varrella kuuset muodostivat sysipimeät seinämät, jolloin pimeys tuntuu vieläkin syvemmältä verrattuna Irlannin aukeisiin pusikkoihin ja kirkkaaseen tähtitaivaaseen. Kesti muutaman päivän tottua tähän veitsellä leikattavaan mustuuteen ja hiljaisuuteen. No, sitten pääsinkin jo Helsinkiin ja sekös vasta olikin! Yhtäkkiä minut heitettiin takaisin vanhaan elämääni - kaverit, keikkoja, M-talo, sporat, itis, kuntosali, juoksulenkki arabiassa, parin päivän opetuskeikka Tampereella, taas keikkoja... :D Otti taas muutaman hetken muistaa, että niin, minullahan on ihan uusi elämä irkuissa, ja tämä oli tätä vanhaa elämää. Tulee vain vähän sekopäinen olo, kun ajat ja paikat rupeavat menemään ristiin. Uusi elämä Irlannissa on ottanut mukaansa niin voimakkaasti, että varmaankin siitä johtuen tämä "muutos" tuntui niin voimakkaalta. Uskon että tähänkin tottuu - yksi ulkomailla jo muutaman vuoden asunut ystävä sanoi, että hänellä oli ihan sama reaktio ekana vuonna kotiin tullessa, mutta se helpottaa seuraavilla kerroilla.
Lisäksi olen nyt miettinyt nyt täällä hengatessani ihan eri tavalla suomalaisuuttani ja mitä se minulle merkitsee. Myös se, että mahdollisesti vietän loppuelämäni tai ainakin pitkän pätkän Irlannissa, on pistänyt ajattelemaan. Uuden elämän rakentaminen pelottaa, varsinkin kun suomessa työasiat olivat jo niin mallillaan. Mitä järkeä on viskata se kaikki pois ja aloittaa alusta?! Kuitenkin jos nyt palaisin takaisin vain mukavuudenhalusta, katuisin sitä loppuelämäni. Nähtäväksi siis jää, miten elämäni järjestyy. Kevääksi on joka tapauksessa luvassa samaa kauraa - tuneja, koulua ja bileitä. :D
Tätä lukiessa tulee niin nostalginen olo ja ehkäpä kyynelkin melkein kierähtää silmäkulmasta. Mietin tällä viimeisimmällä Irlannin reissulla että voi kun voisi elää jonkinlaista kaksoiselämää parallelisti kahdessa eri todellisuudessa. Vanhoja blogitekstejäni lukiessa olen myös hyvin kateellinen siitä notkeasta ja hyvästä suomenkielestä jota kirjoitan. Olen saanut perheeltäni runsaasti kommentteja kuinka kieleni on rapistunut. Lähinnä se on sitä että ajattelee englanniksi ja sitten pää haluaa kääntää se suomeksi. Lauserakenteiden ajattelu on muuttunut ja sanavarasto on vähän huonompi. Olen myös huomannut että pitkät suomenkieliset sanat, joihin tulee h*lvetisti kamaa sanan loppuun, eivät aina taivu mielessäni. En vaan saa niitä oikein. Toisaalta en tiedä saako moni muukaan suomalainen?! Niin monta ylimääräistä kirjainta sinne loppuun usein tungetaan ettei mitään järkeä :D Nyt olen skarpannut toden teolla ja tietoisesti ja nämä blogikirjoittelut myös auttavat siinä paljon.
Mutta näin on uusi blogini korkattu! Irkkublogi 50 Shades Of Ireland pysykööt omana muistonaan siitä ajasta kun siellä olin. Sillähän oli muutama eri nimi riippuen aina asuinpaikastani; Walls Of Limerick (irkkutanssin mukaan), Kilkenny Races (myös irkutanssin mukaan), ja lopuksi tuo 50 Shades Of Ireland. Se tulee tietysti 50 Shades Of Grey-elokuvasta ja siitä kuinka Irlannissa perinteisesti sanotaan olevan "40 Shades of green" (mikä on niin totta, niitä vihreän eri sävyjä on siellä MONTA).
Lopuksi vielä muutamia kuvia matkan varrelta, eli elämäni Irlannissa pikakelauksena <3
 |
| Irish World Academy Limerickissä, josta kaikki alkoi |
 |
| Lehmä. Heitä tuli tavattua Irlannissa yhtä paljon kuin ihmisiä. |
 |
| Tramore, Co. Waterford. Tramore on "rantakohde" n. tunnin päässä Kilkennystä |
 |
| Keikalla Marker Hotellissa Dublinissa |
 |
| Keikalla Slide Step-tansiryhmän ja bodhranisti Eamonnin kanssa |
 |
| Ensimmäinen asunto Irlannissa (opiskelijasolu) |
 |
| Ensimmäinen "big gig" Irkuissa, Celtic Cry-show Kilkennyn Watergate-teatterissa |
 |
| Antiikkista vuokranmaksua Irlannin tyyliin |
 |
| Show-proggisten auditioneissa Ballybunionissa, Co. Kerry |
 |
| Ekan kansainvälisen kiertueen treenejä. Celtic Angels kiersi Saksassa ja Hollannissa usean kuukauden ajan. Soitin viulua ja olin soolotanssija. |
 |
| Tapasin kiertueella yhden parhaista ystävistäni, pohjois-irlantilaisen Joannan. Olimme ja olemme erottamattomat! |
 |
| Celtic Angels |
 |
| Kämppikseni Grainne ja Grainne. Maailman rakkaimmat ihmiseni Kilkennyssä. He olivat perheeni kun omani oli kaukana Suomessa. |
 |
| Ja kissamme Lily <3 Jolla oli vain 3 jalkaa. |
 |
| Länsi-Irlannissa |
 |
| Dingle, co. Kerry |
 |
| Grouse Lodge, Co. West Meath |
 |
| Aloitin Irlannissa myös potkunyrkkeilyn. |
 |
| Kaikenlaisia keikkoja sitä onkin tullut tehtyä... Tässä esitin murhamysteerissä murhattavaksi tulevaa lentoemäntää (?!), joka soitti myös viulua |
 |
| Gaelforce Dance-kiertue Euroopassa |
 |
| Lead dancer Caitlin Carolan |
 |
| Lord Of The Dancen Giada Constennaro Cunninghamin kanssa keikalla |
 |
| Women Of Ireland-showssa olin isossa roolissa ja minulla oli ihania soolonumeroita. Kiersimme Amerikkaa kahdesti. |
 |
| Lead dance Kelly McDonnellin kanssa |
 |
| Kaliforniassa |
 |
| Coloradossa Rocky Mountainseilla hiihtämässä |
 |
| San Fransisco ja Golden Gate |
 |
| Daniel O'Donnellin (Irlannin Jari Sillanpää) tv-konsertissa |
 |
| Voice Of Irelandin finaalissa muusikkona. Tuo meikki on vaan niin ihana! Sen teki ammattimeikkaaja :) |
 |
| Totuus irkkutaloista. Hometta joka paikassa! Eikä missään kellarissa, vaan meidän makuuhuoneessa. |
 |
| Vessa. Kiva, eikö. |
 |
| Corkissa asuttiin taas lehmien naapureina |
 |
| Lampaita myynnissä Kenmaressa, Co. Cork |
 |
| Meidän ensimmäinen koti Corkissa |
 |
| Toinen Amerikan reissu. Tässä Floridassa, ah |
 |
| Universal Studios, Florida |
 |
| Cork ilmasta |
 |
| Lontoon keikkareissu oli hektinen mutta hieno |
 |
| Hulppea keikkapaikka |
Kommentit
Lähetä kommentti